Logon tarina
Yhdistyksen logon tarina
Riitta Mönkäre
Suomen Eurooppalaiskissarengas ry SER-FER perustettiin Aleksis Kiven päivänä 10.10.1987 kotonani Nokialla. Perustamispäivä valittiin tietoisesti: Ensimmäisen rotuyhdistyksen perustajajäseninä koimme samankaltaista vastustusta ja haasteita kuin monet uranuurtajat ennen meitä ja meidän jälkeemme. Aleksis Kivi oli upea symboli tälle. Päivä oli myös virallinen liputuspäivä, joten yhdistyksemme vuosipäivä olisi aina liputuspäivä.
Renkaan perustamisvaiheessa oli kaksi keskeistä asiaa, jotka haluttiin toteuttaa heti. Ensimmäinen asia oli saada logo. Toinen asia oli tehdä ensimmäinen lehti niin pian kuin mahdollista. Lehti ilmestyi vielä saman vuoden puolella ja siinä julkaistiin yhdistyksen logo.
Rotukissayhdistysten logot olivat silloin tyyliteltyjä tai symbolisia, mutta me halusimme logoomme selvästi tunnistettavan eurooppalaiskissan. Olimme yksimielisiä siitä, kuka olisi logon mallina. Kissankellon eurooppalaisten kantaemo EC Kontukatin Elviira DM oli täyttämässä pian perustamiskokouksen jälkeen seitsemän vuotta ja oli siihen aikaan poikkeuksellisen hienosti menestynyt eurooppalaiskissa niin omalla näyttelyurallaan kuin siitosnaaraana.
Elviira oli läsnä yhdistyksen perustamiskokouksessa ja sylissäni ollen nosti kanssamme maljan yhdistyksen menestykseksi.
Logon piirsi valokuvan pohjalta Krista Kolehmainen. Logo herätti laajalti ihastusta ja jopa valittiin aikanaan Kissafani-lehden äänestyksessä parhaaksi logoksi.
Aikaa on kulunut yli kolmekymmentä vuotta, eikä harrastuksessa ole enää mukana kovin monia, jotka ovat aikanaan tavanneet Elviiran. Yhdistyksen kannalta ei kuitenkaan ole olennaista, kuka logon mallina on ollut, vaan se, että malli on edelleen selvästi tunnistettavasti eurooppalaiskissa. Voi kuitenkin olla mukava tietää logon tarina.