Pääkirjoitus 3/2012

Puheenjohtajalta

 

Elokuussa koettiin yksi juhlavuoden kohokohdista, nimittäin "Eurooppalainen 50 vuotta Suomessa" kunniaksi järjestetty juhlanäyttely. Tapahtuma onnistui erinomaisesti niin yleisön, osallistujien, järjestäjien kuin myös tuomareiden palautteiden perusteella. Yllätysbonuksena saimme järjestää Suomen ensimmäisen yhden rodun Breed BIS-paneelin!

 

Juhlavuosi on saanut huomiota myös Suomen Kissaliitossa. Kissa-lehdessä julkaistiin monisivuinen ja näyttävä artikkeli rodun ja yhdistyksemme juhlavuodesta. Lisäksi eurooppalaiset ovat tänä vuonna saavuttaneet muutenkin menestystä saamalla näyttelyissä paneelivoittoja useamman kissan voimin. Tätä kirjoittaessani yksi kissa odottaa virallista vahvistusta DSM-tittelilleen, mikä on upea ja harvinainen saavutus!

 

Juhlinta jatkuu lokakuussa yhdistyksemme 25-vuotisjuhlalla hyvässä seurassa. Loppuvuonna tiedossa on myös merkittävä tapahtuma eli jo parin vuoden ajan työstetyn eurooppalaiskasvatuksen tavoiteohjelman julkistaminen.

 

Anna