Pentuetietojen päivitys siirtyy verkkoaikaan

7.2.2016

Suomen Eurooppalaiskissarengas ry ottaa verkkosivuillaan käyttöön pentuetietojen ilmoittamiseen verkkolomakkeen. Uudella käytännöllä varmistetaan se, että kasvattajat ilmoittavat kaikki tarvittavat tiedot kerralla eikä tarvittavia tietoja tarvitse pyytää erillisissä viesteissä.

Pentuetiedot ilmoitetaan samalla lomakkeella niin suunnitelluista, odotettavissa olevista kuin syntyneistä pentueista. Mikäli pentueeseen liittyvät tiedot kuten pentueen vanhempien terveystiedot on ilmoitettu perusteellisesti jo suunnittelu- tai odotusvaiheessa, pentueen syntyessä tiedot voi täydentää yksinkertaisemmalla muutosilmoituksella. Syntyneen pentueen tietoja ei julkaista yhdistyksen verkkosivuilla, ellei kasvattaja ole toimittanut aiemmasta yli 4 kuukauden ikään ehtineestä pentueesta pentuekyselyä. Pentueesta on ilmoitettava suunnitteluvaiheesta alkaen sukusiitoskerroin ja sukukatokerroin, mutta kasvattaja saa päättää, julkaistaanko nämä verkkosivuilla. Tutustu pentuelomakkeisiin pääotsikon Pennut ensimmäisellä sivulla.

Pentuetietoihin toivotaan verkkosivuja varten myös 1-2 kuvaa, joita ei voi toimittaa verkkolomakkeen mukana vaan ne on lähetettävä erikseen sähköpostin liitetiedostona osoitteella pennut(at)eurooppalaiskissat.fi.